Ikaalisten Mieslaulajien kevätkonsertti on otanta musikaalien ja elokuvien tunnetuiksi tekemistä lauluista. Mukana on niin kotimaisia kuin ulkomaisia sävelmiä. Kuoroa johtaa Riitta Peurala ja säestäjänä toimii Anna-Mari Yrjänä.
Väliajalla on mahdollisuus Oman Tuvan järjestämään kahvitteluun. (ei sisälly konserttiohjelman hintaan)
Kävelykierros Ikaalisten seurakunnan sankarihaudoilla alkaa Ikaalisten kirkossa, jossa FM Arto Ojakoski kertoo Ikaalisten sankarihautausmaasta ja sankarivainajista. Lisäksi tilaisuudessa esiintyy Ikaalisten Mieslaulajat. Vapaaehtoinen osallistumismaksu ukrainalaisten hyväksi.
”Ei muuta kunniaa Kuin kuulla kummultansa Sun kuusiesi kuiskinaa”
Kävelykierros Ikaalisten seurakunnan sankarihaudoilla alkaa Ikaalisten kirkossa, jossa FM Arto Ojakoski kertoo Ikaalisten sankarihautausmaasta ja sankarivainajista. Lisäksi tilaisuudessa esiintyy Ikaalisten Mieslaulajat. Vapaaehtoinen osallistumismaksu ukrainalaisten hyväksi.
Lisätietoja: FM Arto Ojakoski, puh. 0400 831 756, arto.ojakoski@ippnet.fi
Ikaalisten mieslaulajien perustamiskokous pidettiin 29.1.1951 Ikaalisten kauppalan Seurahuoneella. Paikalla oli 13 laulamisesta innostunutta miestä. Yhdistyksen sääntöjen mukaan ”yhdistyksen tarkoituksena on jäsenissään herättää ja vireillä pitää harrastusta etupäässä kotimaiseen mieskuorolauluun”.
70-vuotisen toiminnan juhlakonsertti pidetään Omalla Tuvalla la 27.11.2021 klo 15.
Toripäiväkonsertissa esiintyvät Ikaalisten Mieslaulajat, johtajanaan Riitta Peurala
Ikaalisten Mieslaulajat esittävät konsertissa ihania kesäisiä, ikaalilaisia ja isänmaallisia lauluja. Tutuista ikaalilaisista sävelistä kuulemme mm. Ikaalisten valssin, Suviyön valssin, Valkea ruusu -valssin ja Kyrösjärven laineilla. Isänmaalliseen tunnelmaan meidät vie mm. Suomen laulu ja Finlandia-hymni. Kannattaa tulla kuuntelemaan!
Konsertin onnistumisen kannalta on näin korona-aikaan huomioitava hygieniaohjeet ja turvavälit. On tärkeätä, että konserttiin osallistujat jakautuvat kirkkotilaan mahdollisimman väljästi ja odottavat kärsivällisesti omilla paikoillaan, ettei jonoja pääse muodostumaan. Käsihygieniasta on syytä huolehtia. Kasvomaski ei ole pakollinen, mutta suositeltava.
Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Lämpimästi tervetuloa!